keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Punaisia lankoja ja ahaa elämyksiä

Kesäkausi on startannut mukavasti ja kevään/alkukesän treenit ovat sujuneet varsin kivasti :) Huhtikuisen Kantoluodon koulutuksen antia on yritetty hyödyntää aktiivisesti ja näyttäisi tällä erää, että mielentila-asioiden työstäminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin.

Tokomies vietti 3 v. synttäreitä, tietenkään synttärikuvassa ei voinut hymyillä...

Tekemiseen on siis haettu uusia kuvioita saatuja oppeja soveltaen, mm. nyt treenit alkavat sillä, että ennen omaa vuoroa/kentälle menoa teemme koulutuksesta tuttua peruuttelu harjoitusta, jossa naksuttelen kun Tokomies laskee kierrokset ja rentoutuu. Tämä on näyttänyt toimivan hyvin, harjoitus on Topista mukava ja selvästi tämä auttaa sitä itse hakemaan rauhoittumista. Kun tämä harjoitus näyttää, että mielentila on sopiva, pyydän Topin viereen perusasentoon, jossa jatkamme naksuttelua rauhallisesti odotellen "omaa vuoroa". Eli naks ja nami tulee siitä, kun on pa:ssa rento ja rauhallinen ilman kiihtymystä.

Tässä pa-treenissä tein myös mielenkiintoisen havainnon, että jos tässä kohtaa yhtään kaivelen taskuja, otan nenäliinaa tai esim. nostan housuja, se kiihdyttää Tokomiestä :O :D Olin aikaisemmin tämän havainnut että ko. tilanteessa nousee jalkaa vasten, mutta en jotenkin tajunnut sen(kin) liittyvän oleellisesti tähän kierrokset-kaakossa-kokonaisuuteen. Eli tätäkin on nyt naksuteltu niin, että Tokomiehen ollessa perusasennossa vieressä saan rauhassa kohennella vaatteita, niistää nenän tai muuten vaan laittaa kädet taskuun, eikä siitä singota mihkään ilman suuntaan sen takia... Mielenkiintoista on ollut nähdä, miten "helpottuneen" oloinen Topi on ollut, kun tässäkin asiassa olen pystynyt hälle kertomaan, mitä haluan hänen tekevän tässä kohtaa, jos joudumme hieman odottamaan. Tähänkin kiihtymyksen purkamiseen Tokomiehen ratkaisu on ollut  koskettaa kuonolla housun lahjetta polven kohdalta, samoin kuin seuraamisen valmistelussa. Tätä on naksuteltu ja palkattu, eli kun alkaa tuntua että herralla olisi muurahaisia ahterissa, niin silloin ei singota ylös jalkaa vasten, vaan pysytään paikallaan ja kosketaan kuonolla lahkeeseen :D

Kun pa-harjoitus on hyvä, päästään yhdessä kehään/kentälle kävelyyn, jossa jatkan naksuttelua aktiivisesta hyvästä kontaktista ja liikkeen aloituspaikkaan asettumisesta, jossa myös palkkaan rauhallisesta ja aktiivisesta perusasennosta. Tätä kaavaa ollaan nyt harjoiteltu joka kerta ja siitä pyrin rakentamaan rutiinin joka ei poikkea olimme sitten yksin tai porukassa treenaamassa tai kokeessa. Samoin poistumme "kehästä" rennosti ja rauhassa yhdessä kävellen. Liikkeenvälejä tehdään myös joka treenissä paljon ja jos vielä ei olla suunniteltu treenejä tarkasti, niin nyt tehdään se vieläkin huolellisemmin :D

Synttäriostoksilla Tokomies sai tietenkin palloja ja tässä kohtaa jo sentään hymyilytti, kun oli
saanut koekierroksen tehdä sinisen vinkuvan pallon kanssa
(ennen sitä kuvat oli yhtä jurottamista "en ala mitään kun ei niihin saa koskea!" :D)

Nimittäin saimme lisää ajateltavaa (ihan kun tässä ei olisi jo tarpeeksi asioita pohdittu :P ) toukokuun alussa käydessämme Pekka Korrin koulutuksessa. Teimme pienen kokeenomaisen setin (kierto, liikkeestä maahan, nouto, kaukot), jotta Pekka näkisi siinä esiintyviä ongelmia (palkattomuuden sieto, vireenhallinta, levottomuus). Ja juu, hän pääsi ne näkemään oikein hyvin, sillä Topi oli esitti juuri sellaisen kokeenomaisen suorituksen, jossa jälleen kaikki tehty työ tuntui valuvan hukkaan silmän räpäyksessä :D Mutta onneksi ennenkuin meinasin vaipua synkkyyteen, Pekka kertoi kaiken sählingin näyttäneen kuitenkin ihan hyvältä ja vauhdin olleen hyvä, vaikka Tokomies oli osaamiseensa nähden hidas. Eli jälleen palasimme siihen, mitä viimeksi koulutuksessa ollessamme puhuimme; se miltä tuntuu on eri asia kuin miltä tekeminen näyttää :D Mitään isoa ongelmaa tekemisessä Pekka ei havainnut, mutta pieniä sitäkin enemmän, joiden vuoksi kokonaisuus sitten rakoilee.

Suorituksen jälkeen Pekka naurahti, että meillä tosiaan kokeenomainen oli "palkkaamattomuus" treeni, sillä Topi ei palkkaudu kunnolla sosiaalisesti näissä tilanteissa, jolloin palkka todellakin jää saamatta liikkeiden välissä. Tätä olin itsekin pohdiskellut, että liikkeiden välissä Topi kyllä katsoo minua jonkin aikaa, mutta ei ilmaise juuri mitenkään kummemmin innostuen, että kehu olisi todella osunut ja uponnut ja sitten alkaa katsoa käsiä/taskuja. Ja kuten tälläkin kertaa, parhaimmillaan kesken kehun tai yhdessä siirtymisen sijaan yhtäkkiä vain päättää tehdä jotain muuta esim. käydä liikkuria nuuhkaisemassa, kun namia/lelua ei kuulunutkaan. Pekan mielestä myös antamani sosiaalinen palkka oli vaisu, vaikka kehun ja iloitsen. Sanoin, etten uskalla kehua isommin, koska pelkään sen nostavan vireen liikaa eli tuntuu että en voi kehua kunnolla ja ylenpalttisesti. Tähän Pekka sanoi, että no tietenkin voit :D Eli enää ei ongelman välttelyä, vaan reilusti kehumista ja katsotaan miten käy :P

Tämä havainto sosiaalisesta palkasta selittänee myös mahdollisesti levottomuutta joka kokeenomaisessa suorittamisessa tulee esiin, eli koska Topi ei palkkaudu kunnolla, se hämmentyy ja tämä taas heijastuu tekemiseen. Eli lähdetään nyt rakentamaan sosiaalista palkkaa vahvemmaksi ja toimivammaksi, kun vain tietäisi miten... Olen yrittänyt sitä rakentaa pitkittämällä kehun osuutta ennen kuin annan namia/lelua, mutta kehun osuus näyttää Tokomiehelle olevan kuin jokin pakollinen höpinä, joka pitää hoitaa pois alta ennenkuin siirrytään itse asiaan eli KUNNON palkkaan :D




Paljon pohdinnan aihetta riittää myös siinä, kuinka luoda koiralle tuntumaa, että kokeen ja treenin välinen ero ei olisi niin suuri/selvä. Tätä emme ehtineet kummemmin avata käytännön asioina, vain teoriana siitä miten pyrkiä siihen, että koira olisi yhtä hyvä suorituksissaan niin treenissä kuin kokeessa eli tekeminen olisi tasaista ja varmaa. Tähän liittyen treenien suunnittelulla on vielä suurempi rooli, miten rakentaa treenit niin, että osa-alueet tulee huomioitua (mielentila ja tekniikka) ja painotettua hyvässä suhteessa (tekniikkaa vähemmän). Arvanette varmaan, että mietintämyssy on jälleen ollut tiukasti päässä näiden pohdintojen vuoksi ja miten mukavaa on ollut löytää ehkäpä toinenkin punainen lanka! Ja ehkä nämä langat yhdistämällä homma alkaa pikkuhiljaa toimia?! :D

Näin ollen kevään ja alkukesän treenien teemana on ollut fiilis. Fiilis siitä miten ollaan yhdessä ennen kentälle menoa, mennessä kentälle, siellä ollessa ja sieltä pois tullessa. Fiilistä on myös haettu tuomalla ylempien luokkien juttuja vahvemmin ohjelmistoon (kaukot, merkki, ohjattu, tunnari, z, eteenmeno, ruutuun lähetys ohjaaja kauempana jne.) ja Tokomiehelle on selvästi sopinut erinomaisesti haasteiden kasvattaminen ja fiilistreeni, sillä edistyminen on ollut hyvää. Tässä toukokuulta kauko treeniä, nyt etäisyyttä on jo voinut olla pari metriä :) Takajalkoja on vielä muistuttamassa kauratyyny, jota kotitreenissä on tarkoitus lähteä pikkuhiljaa häivyttämään pois, ulkona/häiriössä vielä muistin tukena :)



Monella ahaa elämyksellä on ollut sijansa kun mielentilaan/vireeseen liittyviä ongelmia on lähdetty pureskelemaan auki. Yksi tärkeimmistä on ollut palkkaleikki. Ylivirettä on saatu hyvin laskettua pääosin palkkaamalla nameilla ja koska mielentila treeni on alkanut toimia, olen pystynyt taas tuomaan lelua aktiivisemmin käyttöön ilman, että se saa Tokomiehen lingottua överi kierroksille. Tässä suuri merkitys on ollut Kantoluodon koulutuksessa huhtikuulla saadulla ahaa elämyksellä, että lelulla pystyy kyllä leikkimään jos mielentila on oikea.

Tämän lisäksi tein vahingossa mielenkiintoisen havainnon ulkoleikkeihin hankitulla narupallolla, jossa on ohut ja melko heppoinen naru. Pallolla ei siis voi leikkiä kovaa vetoleikkiä (sellaista ärrinmurrin täysillä vetoa), vaan lähinnä narusta pystyy vain pitämään kiinni ja vetoa on mahdoton saada liian kovaksi ilman, että sormiin sattuu :D Ja näin löytyikin yllättäen tapa leikkiä kevyesti niin että leikki palkkaa mutta ei kiihdytä; kaikessa yksinkertaisuudessaan siis pallo on Tokomiehen suussa ja minä ei-niin-aktiivisena narun päässä :D Tähän tietysti liittyy myös se, että Topi on hieman hassu, koska tykkää paljon vain pitää palloa suussaan ja kauhean mukavaa on, että palloa joko vähän vetää tai naputtelee/taputtelee :D Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan siis ihan yhtä coolia leikkiä Tokomiehestä kuin kunnon vetoleikkikin, ilmeisesti siinä on ideana pitää palloa mahdollisimman kauan itsellään ihan vain pitämisen ilosta :O :D

Ahaa-elämys pallo :D

Joten tämä erilainen narupallo avasi meille ovet uudenlaiseen, rauhallisen mielentilan säilyttävään leikkiin ja on ollut mielenkiintoista seurata miten uusi leikki toimii treenissä. Tähän tarkoitukseen löytyi myös synttäriostoksilla pallo, jossa sopivasti oli hieman pidempi naru, sillä nyt leikkiin lisänä kuuluu myös, että vetoleikin päätteeksi kävelemme iloisesti yhdessä, minä kehuen ja kulkien naru kädessä ja Topi pallo suussa :D Tästä kävelystä ja kehuista Topi usein on hyvin polleana, kun on ihan parasta kantaa lelua samalla :)

Synttäri(treeni)pallo 

Tämän kävely osuuden nappasin saalisleikitykseen liittyvästä leikin "loppuosuudesta", kun perehdyin huvikseni myös tähän leikkimuotoon, joskin hieman laihoin tuloksin :D Saalisviettiä harrastuksissa käsittelevässä kirjassa oli ohjeistettuna kuvien kera vaihe vaiheelta leikin osuudet (on siis hieman laajempi kuin ns. kahden lelun leikki). Näytti ja vaikutti ihan helpolta, mutta monesta harjoittelu kerrasta huolimatta ei Topin kanssa päästä ensimmäistä vaihetta pidemmälle :D Eli kun pitäisi sännätä lelun perään, nostaa se ja vaihtaa siitä jo pian toiseen leluun ("saaliiseen"), jäämme siihen tilanteeseen, että eka saalis on haettu eikä sitä tiputeta, ei sitten millään... :D Eli lopputulos on, että Tokomies juoksee eka lelu suussaan toisen lelun perässä tassuilla sitä tavoitellen, ihan sama kuinka yrittää tehdä toista "saalista" kiinnostavaksi jotta nappaisi sen suuhun. Ja uskokaa vaan että olen yrittänyt kaikkeni pomppien, hihkuen ja kimittäen hikipäässä! :D Lelut ovat myös olleet ihan identtisiä, joten senkään perusteella toinen ei ole toistaan kiinnostavampi. Toisaalta kun kerran eka saalis on saatu, kuka siitä nyt luopuu?!? Ja jos toista "saalista" voi juosta kiinni edellinenkin suussa niin...?!? Ihan loogista eikö totta :D

Topi haluaisi saaliin saatuaan siis siirtyä saman tien lelun vetoon eli leikin "keinuttelu" vaiheeseen ja jättää saalissäntäilyt ja leluun vauhdista "koppaukset" sikseen. "Keinuttelu" on tässä leikissä melko rauhallista vetoa puolelta toiselle ja se on ollut Topista ihan jees, pidetään vaan kiinni ja vedetään ilman ärrimurri osuuksia, näin leikissä tuntuma on rauhallinen. Samoin Topista yhdessä kävely saalista ylpeänä kanniskellen on kivaa ja siksi palkka leikkimme sai tämän osuuden mukaan :) Lopun rauhoittumisvaihe onnistunee joskus ja joskus ei ihan niin hyvin, tiputtaa lelun itse hyvin, mutta joskus rauhoittumisen sijaan odottaakin uutta leikkiä. Koko saalisleikitystä en ole siis saanut ihan ohjeiden mukaisesti menemään, mutta hyviä osasia siitä on saatu poimittua käyttöön. Mutta hyvin selväksi on tullut, että kun Tokomies lelun saa suuhun, siitä pidetään kiinni ja kunnolla, palloa ei jätetä! :D



Keväässä ja alkukesässä on ollut siis toivoa ilmassa edistymisen suhteen ja on haettu tuntumaa uusille suunnille tekemisessä. Tuntuisi, että jokin vaihe on/on ollut läpikäytävänä treenissä ja kokonaisuuden rakentamisessa ja samalla tietenkin kaikki oppi on siitä saatavana :) Miten hioa yhteistyötä vielä syvemmäksi ja nähdä vivahteet koiran mielenmaisemassa, vireessä ja tunnetilassa ja siinä miten kokonaisvaltaisesti nämä kaikki vaikuttaa toisiinsa suorituksessa. Kun intoa ja energiaa on muille jakaa sekä malttia rahtunen, lisäksi kaikki pitää nähdä ja kuulla, niin kuinka tämä kaikki hanskataan? Tutkimusmatka jatkukoon :D