sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Mitäpä muutakaan kuin mielentilaa ja tekniikkaa, osa 2

Syväluotaavaa analyysiä jatkakaamme tässäkin osassa :D Alkuvuosi/kevät on siis tiivistetysti treenien suhteen kiteytynyt mielentilan (ylivireen) tuomiin vaikeuksiin suorituksissa ja niiden kanssa pähkäilyyn. Mitä enemmän dilemmaa on pureksittu auki, sitä selvemmäksi on käynyt, että teknisesti Tokomies hanskaa kyllä avoimen luokan asiat etu- ja takaperin, mutta koska toko nyt vaan on niin järkyttävän siistiä hommaa, niin intoilun vuoksi tekninen paketti alkaa rakoilla erityistä keskittymistä ja tarkkuutta vaativissa osissa (seuraaminen, seuraaminen jäävissä, kaukot, osin myös noudon loppuosassa), kun liikkeitä aletaan tehdä kokeenomaisena settinä.

Kevään ensimmäinen kenttätreeni "Voidaanks alottaa jo?"

Koska liikkeiden suorituksessa kyseessä on kokonaisuus missä kaikki osaset vaikuttaa ja heijastelee toisiinsa, täytyi koko treenien kaarta miettiä läpi. Missä kohtaa tapahtuu mitäkin (mielentila) ja miten ne vaikuttavat toisiinsa ja miten niihin voisi vaikuttaa? Koska vireen liiallinen nousu on probleema numero yksi, oli pohdittava mitkä asiat virettä nostaa: kiihdyttäviä asioita ovat hallille/kentälle saapuminen, lenkki, odotus, kentälle meno (yhdessä kävely) ja siellä osa liikkeistä.  Osaa näistä, eli lenkin ja halliin tulon osuutta, käytiinkin jo edellisessä päivityksessä läpi, millaisia ahaa elämyksiä niiden kanssa on tullut :D Nyt kulkusten lähdön jälkeen pikku hiljaa lenkki hallilla on ollut jo hieman tasoittavampi ja rentouttavampi elementti eikä hallillakaan hajut enää ihan niin paljon houkuttele puoleensa :)

Kentälle menoon tartuimme myös erityissyynissä ja ollaan otettu se osaksi jokaista treeniä. Ongelmana on siis ollut, että yhdessä kävely "tässä näin" toimii vain osittain eli juuri kriittisimmässä kohdassa (kun olemme "portilla") Topi ei enää kestä innostuksen pidätystä vaan lipeää viereltä eteen ja saattaa myös katsoa samalla mitä kentällä näkyy, vaikka ei mihinkään lähdekään. Eli kontakti katoaa vaikka sinänsä kuulolla onkin. Emme siis pääse kentälle ns. omassa kuplassa, kun se kupla puhkeaa siinä "portilla" :D Tässä kohtaa sai todella raapia päätään, mikä on Tokomiehelle oikea tapa lähestyä aihetta; painaako ns. jarrua vai kaasua? Tämän tyyppiselle koiralle kaikenlainen himmaaminen ja pidättely (jarru) saa paineen kasvamaan ja lopulta into purkautuu sähellykseksi ja pahimmillaan ääneksi, tästä johtuen myös kaikenlainen odottelu (etenkin jos odottelu venyy) on tämän vuoksi hirvittävän vaikeaa. Toisaalta lelupalkan odotus saisi kontaktin kyllä pysymään, mutta nousisiko draivi liikaa, kun sitä jo valmiiksi on ihan yllinkyllin? Tavoitteena kun on kuitenkin rauhallinen ja keskittynyt mielentila :D

"Onks pakko poseerata jos ei hotsita, olis noita reeni juttuja?"


Namipalkan kanssa oltiin jo kentälle menoa hinkattu alkuajoista lähtien erilaisin variaatioin ilman kummempaa tulosta, eli sitä pistettä iin päälle ei ole tuntunut harjoittelusta huolimatta syntyvän vaikka kuinka asiaa toistettiin. Joten päätin koittaa kuitenkin lelupalkkaa ja katsoa mitä sen kanssa tapahtuu; kontaktin pito oli intensiivistä ja näin lelun kanssa saimmekin muutaman ihan onnistuneen treenin tehtyä. Onnistumisesta huolimatta hieman epäilytti josko näin jäisi liikaa täpinää vireeseen kuitenkin... Ajatellen, että lelunodotus on ollut kovaa muutenkin ja myös turhautumista aiheuttavaa, jos Topi kuvittelee saavansa lelun eikä sitä tulekaan (kokeenomainen kentälle meno). Tokotuskailua aiheutti siis tämäkin pitkän puurtamisen tie, joka tuntui lähestyvän umpikujaa, kuinka hommaa työstää eteenpäin? Jos ei päästä kentälle ilman että pakka leviää, miten se pysyisi kasassa kentälläkään?

Onneksi taas kerran tuskaillessa asian parissa treenikaveri kysäisi olenko naksutellut kehään tuloa ja muistin, että meillä oli jossain vaiheessa ollut naksutin käytössä, mutta mihin se olikaan unohtunut?!? Joten seuraavissa treeneissä tartuin naksuttimeen ja koitin mitä tapahtuu; ilokseni Tokomies vastasi naksutteluun laskemalla kierroksia ja keskittymällä hienosti! :) Näin olemme nyt joka treenissä naksutelleet yhdessä kentälle kävelyä sinne mennessä/pois tullessa luoden mielikuvaa/kaavaa kuinka yhteinen treeni/koe setti AINA alkaa ja päättyy. Naksulla sain merkattua hyvin Tokomiehelle hankalimmat kohdat (liikkeelle lähtö, "portin" kohta ja matka sen jälkeen) kun teki oikein. Lisättiin näihin myös vähän häiriötä, jotta ymmärsi, että muualle ei saa katsoa, vaan kontakti pidettävä. Ehkä tämä joku kaunis päivä sujuu myös :P

Kevään harrasteita: jäävesi kahlaus :O :D Jäätä oli mukava yrittää haukata vedestä...


Samaa jarru vai kaasu ajatelmaa kävin läpi myös halliin tulossa, joka jarruttamalla (estämällä haisteleminen ja hallinnalla) sai aikaan hyvinkin kattavan ääniongelman. Pohdin että täytyykö tämän tyyppiselle koiralle vain sallia se innostuksen (hieman yltiöpäinenkin) höyryäminen ja sille pohjalle rakentaa "nyt mennään yhdessä" mielikuvaa, vaikka se ei ehkä lajille ominaisesti niin viileen tyylikästä paikalle saapumista olisikaan :P Päätin kuitenkin koittaa tähänkin naksuttimen kanssa lähestymistapaa; se tuntuisi kulkevan välimaastossa rauhoittavana elementtinä mutta kuitenkin myös hieman innostavana, koska Tokomiehestä naksuttelu on aika huippujuttu, siinä kun namia saa sitä enemmän, mitä fiksummin toimii :D

Halliin saapumisen ja kentälle tulon syväluotaavan ruotimisen jälkimainingissa pureskelin auki vielä yhden kiihdyttävän elementin: palkanodotuksen. Lelupalkkaan on tietysti kovin odotus joka myös synnyttää turhaumaa, jos sitä ei tulekaan, kun Tokomies on sitä mieltä että se kuuluisi tulla :D Ja tästä turhaumasta mm. syntyy jalkaa vasten nousemista (haastamista) sekä tietysti innokkaasta odotuksesta vire nousee yli. Lisäksi lelupalkkaan liittyy vahvasti vetoleikki ominaisuus (Topi juoksee lelun kanssa yleensä 1-2 rinkiä, joskus ei sitäkään, vetäminen on parasta!), joka tietysti myös on kiihdyttävää, vaikka irrottaa hyvin ja leikillä on selkeä alku ja loppu.

Vesilutakoissa on kahlattava aina kun eteen sattuu... Paras keksintö oli työntää kuono veteen ja puhaltaa kuplia, joita voi sitten koittaa ottaa kiinni :D

Näiden pohdintojen kautta olen treeneistä lähtenyt laskemaan palkan odotusta ja sitä kautta myös virettä; nyt lelupalkka on ollut hyllytettynä tai käytetty hyvin valikoiden (esim. ruutu, noudon vapautus). Näin ollaan treenailtu nyt muutamat treenit ja näyttänyt toimivan ihan kivasti ja vire pysynyt tasaisempana. Palkkanamit ovat Topille myös kovasana, joten tekee innokkaasti töitä edelleen, mutta keskittyneemmin ja tasaisemmin :) Ajatuksena on treenailla näin jonkin matkaa ja katsoa voiko lelua myöhemmin tuoda takaisin palkkaukseen ja millä tavalla käytettynä.

Tällä kokonaisuuden (mielentilan) säätelyn kautta on ollut ajatus pureutua myös seuraamisen ongelmaan, johon kulminoituu ylivireen vaikutus kokonaisuuteen kun aletaan tehdä liikkeitä kokeenomaisesti. Koko talven yksittäisenä liikkeenä/treeninä hinkuteltu seuraaminen on parantunut ihan mallikkaaksi (paikka, suoruus), mutta kokeenomaisena vireen noustessa tekniikka puoli hajoaa edelleen. Suurinta tokotuskailua seuraamisen kanssa potiessa sain vinkin tehdä meille huomattavasti tavallista pitempää seuraamista. Ajatusta olin joskus itsekin pyöritellyt voisiko siitä olla apua. Ja näin lähdettiin tekemään pitkää seuraamista, jossa käännöksiä ja pysähdyksiä on vain siellä täällä melko harvakseltaan, ajatuksena kulkea lähinnä tasaisesti eteenpäin hakien hyvää rytmiä ja rentoutta. Tokomies sai avuksi noutajaremmin kaulaansa, joka toimi merkkinä niin ohjaajalle kuin koiralle, kun edistämistä alkaa tapahtua. Näin ajatukset eivät liiaksi keskittyisi edistämisen tarkkailuun vaan saisimme pidettyä yllä tasaista vauhtia ja rytmiä. Ensin alkuun oli hakemista Topilla kun huomasi, että remmin kanssa ei voikaan hengata ihan miten lystää, mutta kun pääsimme vauhtiin, lopputuloksena oli teknisesti hyvää ja rentoa seuraamista (niin koiralta kuin ohjaajalta :D) ja simsalabim ohjaajan tuska alkoi haihtua, ainakin vähän :D

Pitkän seuraamisen ajatuksena on, että Tokomies oppisi säätelemään intoaan, keskittymään paremmin ja suhtautumaan seuraamiseen niin, että tämä nyt on tälläistä perussettiä tämä seuraaminen ilman suurempaa hötkyilyä ja se ei mitenkään muutu tehtävänä korkeammassa vireessä. Ja koska jätimme pois ylenpalttisen pysähtelyn ja kääntyilyn, oli helpompaa molempien keskittyä vain vauhtiin ja rytmiin. Näin huomasin myös, että Topin kanssa saan kulkea melko rivakkaa tahtia, jotta oikeasti molemmille sopiva vauhti löytyy. Hihna puolestaan auttoi siihen, että itse pystyin olemaan koko ajan katse eteenpäin (vähentäen Topin tarvetta pitää kontaktia suoraan kasvoihin) ja kulkemaan rennosti eteenpäin, koska hihna paljasti edistämisen alkavan eikä tarvinut vilkuilla alaviistoon. Näin edistämisestä saattoi muistuttaa pysähtymättä ja pääsi heti kehumaan, kun itse korjasi. Yksi ongelman ytimistä on ollut, että pysähtelyt eivät ole juurikaan auttaneet edistämisen ongelmaan; Topi ei ole jotenkin ymmärtänyt niiden pointtia, vaan jää tuijottelemaan kysymysmerkkinä viereen, seisoen rintamasuunta minuun päin ja siirtyy takaisin paikalleen vasta kun taputtelee reiteen, että täällä oli tämä vasen jalka mitä piti seurata... :O :D

Hihnan kanssa sain myös puututtua aloituksessa turhaumasta/vireennoususta/palkanodotuksesta johtuvaan jalkaa vasten nousemiseen, koska pystyin olemaan neutraali kun haastamisesta seurannut mitään reaktiota (kieltoa, kalastelua takaisin perusasentoon, siirtymistä) eikä Tokomies myöskään päässyt liukenemaan paikalta, vaan joutui itse ratkaisemaan kuinka tässä pitäisi toimia. Ja parin yrityksen jälkeen jalkaa vasten nouseminen vaihtui Topin omasta aloitteesta tehtäväksi koskettaa kuonolla polven yläpuolelle perusasennossa kun sanon valmistelevan "tehdään Topi seuraa". Tätä on nyt vahvistettu naksutellen, josko ajatus muovautuisi kosketukseen aina kun tekisi mieli vähän täpinöissään singota ylös :D

Pitkää seuraamista on nyt tehty aika kivoin tuloksin, joten valoa tuntuisi olevan tunnelin päässä ainakin vähän :D Tulevaisuus näyttää miten harjoittelu etenee. Pitkä seuraaminen on myös paljastanut sen, että oikeasti teknisesti Topi osaa ja tietää mitä on seuraaminen oikeassa paikassa ja suorassa, ongelmat tulevat vireestä, joka etenkin häiriössä nousee. Edelleen vaikeinta on liikkeelle lähtö ja kriittiset ensimmäiset metrit :D Ajatuksena on ollut, että treenit joko alkavat seuraamisella tai muutaman liikkeen kisanomaisella, jossa seuraaminen on osana. Eli niin tai näin, hyvää seuraamista olisi kyettävä tekemään heti kärkeen tai innostavien liikkeiden perään. Seuraamisen (erittäin)pitkä oppimäärä siis jatkukoon :D


Syynissä uuden pallon anatomia

Suurien pohdintojen äärellä on siis painittu, mutta kuuluu kevääseen myös paljon muita kivoja onnistumisia. Alkuvuodesta aloiteltiin kotitreenissä kaukojen istu/maa-seiso sekä seiso-istu/maa vaihtojen harjoittelu. Oman haasteensa seisomaan nousemissa toi se, että Topi tykkäisi kovasti venyttää itsensä näyttelyseisomista muistuttavaan etunojaan :D Arvanette varmaan miten helppoa tälläisestä asennosta on mennä taaksepäin istumaan tai maahan... :P Ensin namiohjauksella yritettiin hakea oikeaa tekniikkaa, mutta koska kädessä oleva nami valtaa Tokomiehen ajatukset liiaksi (yllättäen :D), tuntui ettei tekniikka etene toivotusti, koska herra ei keskity kunnolla. Christan loppiaisen koulutuksesta oli korvan taakse jäänyt istu-seiso-istu treenit korokkeen kanssa ja koitimme pesuvadin kanssa tätä. Ja niin vain Topi sai ideasta kiinni kuinka vaihdot tapahtuu takajalkojen pysyessä paikallaan ja pystyin melko nopeasti jättämään käsi/namiohjauksen pois.

Koska treenivehkeisiin on alkanut lukeutua mitä kummallisempia tavaroita kukkaruukusta ja salaattiottimista lähtien, kaivoimme tekniikan edetessä jälleen myös sohvatyynyn esiin. Siinä on ollut hyvä treenata kaukoja (alo, avo), kun sen kanssa on selkeää, että jos tekee vaihdon hutiloiden (liikkuu), niin tyynyllä ei pysy :D Sohvatyynyllä oli kuitenkin liian helppoa fuskata mm. seiso-istu vaihdossa (eli tehdä väärin ilman että tassut lipsuu tyynyltä) ja taas oli hetki tuumailtava, että millä Tokomies muistaisi keskittyä takajalkojen paikalla pitämiseen paremmin. Koitimme kauratyynyä (oikealta tehtävältään lämmitettävää niskatyynyä :D) ja se osoittautui erinomaiseksi muistuttajaksi; siinä on hieman painoa, sillä staffimaiseen tapaan tässä ei toiminut mikään kevyt esim. remmi lepäämässä tassujen päällä vaan tarvitsi olla selkeä tuntuma tassuille. Kauratyyny on ollut myös siitä hyvä, että siitä näkee ja kuulee (rapisee) selvästi, jos jalat liikkuu eikä tule palkattua niin helposti epäskarppeja vaihtoja.

Mukaviin kevään onnistumisiin on lukeutunut myös eteenmeno (tyhjään lähetys). Aikaisemmin syksyllä sitä aloiteltiin 3:lla samanlaisella pallolla, mutta koska palloista kaksi oli punaisia ja yksi vihreä, Tokomies ihastui jostain syystä vihreään palloon ja kun se oli haettu, ei punaisilla ollut niin väliä :D Hallikauden alettua hankimme pienet "noutajapollukat" (on niillä varmaan joku virallinen nimikin :P), jotka olivat sopivan kokoisia ja värisiä, jotta koira ei niitä kovin hyvin kaukaa erota tekonurmella/hiekalla. Pollukat olikin niin huippu coolit, että ne toimi Tokomiehelle aivan liian hyvin :P Eteenmenosta tuli siis todellakin turhan hauskaa, kierrokset nousivat nanosekunnissa jonnekin stratosfääriin :D Joten hienot pollukat täytyi jättää valikoimasta ja seuraavaksi testasimme kosketusalustaa. Tämä on toiminut hyvin ainakin tähän asti, alustalle juostaan innolla, mutta hallitusti. Olen vahvistanut myös ajatusta eteenmenosta niin, että kun sanon "tehdään Topi Eteen", kääntyy kuono ja katse kontaktista suoraan eteenpäin ja tästä olen vapauttanut heti "Eteen!" käskyllä. Seuraava vaihe on, että vien alustan/alustoja Topin näkemättä, mielenkiinnolla odotan meneekö siitä Tokomiehen mutterit solmuun :D

Eteen lähetyksen kehityskaari: pallot, "pollukat" ja kosketusalustat :D

Hallikauden aikana on saatu myös metallikapulan kanssa hyppynouto kasaan (oma lukunsa on kuinka se toimii hiekalla :D) sekä muisteltu mm. ohjattua noutoa. Seuraamistreenin oheen on alettu työstää myös muita seuraamista sisältäviä liikkeitä, joihin suhtaudutaan samalla ajatuksella, että myös niissä täytyy seurata hyvin eikä sinne päin (jäävät, ohjatun merkille kävely). Paikallaoloa on myös aktiivisesti treenailtu niin treeneissä kuin kotonakin.

Kaikkinensa treenit ovat kevättä kohti tuoneet parempaa ilmettä (keskittymistä) tekemiseen ja Tokomies on rentoutunut treeneissä joissa ajoittain on hyvinkin paljon häiriöitä. Ko. häiriöt olivat vielä syksyllä/alkutalvesta jotenkin Tokomiehelle liikaa, oli vaikea olla coolisti kun ympärillä on välillä ihan läheltäkin juoksevia ja kulkevia koiria, erilaisia ääniskaaloja kehuissa/leluissa ja plussana vielä kiihkeät aksaajat viereisellä kentällä. Kaikkea näitä oli kyllä koettu, mutta häiriöt esiintyneet erilaisella intensiivisyydellä eikä välttämättä kaikki yhtä aikaa.


Paljon on siis myllertänyt Tokomiehen talvikaudella niin syksyn kun keväänkin osalta, tokotuskailua koettu paikoin ja mietintämyssyn kanssa on päätä raavittu urakalla :) Kulkusetkin Tokomieheltä katosi matkalla, eikä niitä ole kyllä yhtään kaivattu, niin hyvällä fiiliksellä nyt nautiskelemme yhdessä lenkkeilystä. Kesää kohti mennään innokkaana ja toiveikkaana, että pikkuhiljaa keskeneräiset palaset alkaisivat loksahdella kohdilleen kun vaan jaksamme kärsivällisesti ja kiirehtimättä työstää yksityiskohtia kokonaisuudeksi.

Kevät auringon lämmitellessä olemme myös ilolla seuranneet Topin ja Marthan ihastuttavien pikku pentusten kasvua <3

torstai 6. huhtikuuta 2017

Mitäpä muutakaan kuin mielentilaa ja tekniikkaa, osa 1

Otsikossa tiivistyy alkuvuoden treenien sisältö noin niinkun suurinpiirtein :D Treenitahti ei ole päätä huimannut ja on ollut ajoittain melko repaleista, mutta yritys edistyä ollut kuitenkin kova :P Samaa voisi kai sanoa tästä päivittämis tahdista :D Tähän kohtaan onkin ihan hyvä vähän purkaa alkuvuoden hommia ja laittaa ajatelmia järjestykseen.

Uusi treenikassi on Tokomiehestä hyvin kiinnostava, kun siinä pääsee tutkailemaan tarvikkeita :D

Loppiaisena oli jälleen kiintoisaa tokomaratoonia tiedossa, kun osallistuimme toistamiseen Christan koulutukseen. Meidän oli tarkoituksena tehdä 4 liikettä sisältävä kisanomainen ja sitä kautta katsoa mitä Christa Topin tekemisestä tuumaa ajatellen teknisesti ja mielentilan suhteen. Liikkeiksi valikoitui nouto, ruutu, kaukot ja seuruu, ja vielä tässä järjestyksessä jotta näkyisi vireen nousu ja sen vaikutus tarkkuutta ja keskittymistä vaativiin liikkeisiin. Alku sujuikin ihan ok, kun nouto tehtiin oman tason mukaisena. Ruutuun lähetys ja meno sinne sujuivat myös hienosti, mutta pysäytyksen jälkeen Tokomiehellä oli pellit kiinni sen verran, ettei kolmannellakaan maahan käskyllä tapahtunut mitään... Itseensä hyvin tyytyväisenä vain katseli yleisöä :D Tämän jälkeen tehtiin kaukoja ja koska pellit todella olivat kiinni ja lappu luukulla, päätti Tokomies nousta ja tulla luokse kesken kaukojen! :O Paikalleen palauttamisen jälkeen suoritti hyvin. Seuraamista mietittiin, että tehdäänkö olleenkaan, mutta päätettiin kuitenkin pieni pätkä tehdä ja katsoa miten (kauhealta) se näyttäisikään tässä mielentilassa.



Summasummarum, kisanomainen näytti Christalle juurikin ne ongelmat, joiden kanssa painitaan edelleen. Eli vaikka se olikin täysin Härdellimiehen showta ja teki mieli vajota hallin lattian alle, niin toisaalta saimme uutta infoa ja ajateltavaa. Christa sanoi Topin näyttävän tekemis-ilmeeltään erilaiselta ohjaajan lähellä ja olleessaan kaukana. Ja tästä syntyikin ahaa elämys, että näin todella on, Tokomiehen "mä tiedän, mä tiedän!" asenne näkyy monessakin asiassa juuri etäämmällä toimiessa ja tosiaan korvat ei ole silloin vastaanottavaiset, kun herra on mielestään lukinnut oikean vastauksen... Onhan se tietysti kiva, että itseriittoisesti uskoa itseensä löytyy, mutta mutta... :D Myös kaukana olevissa liikkeissä täytyy tulla heti puuttuminen kuuntelemattomuuteen (eikä hämmentyneesti toistella käskyä kuten nyt tein, koska ällistyin ruudun kuurous tilannetta niin :D). Kaukot sekä seuraaminen kärsivät väärästä mielentilasta, koska jo edellinen liike (ruutu) oli tehty väärässä mielentilassa (ei kuunnellut).

Kaikesta häröilystä huolimatta Christa tykkäsi kovasti Topin tekemisestä (saamissani muistiinpanoissa lukee "pystyy tekemään sikahienosti, mutta ei ole ihan hanskassa" eli joo, kuulolaitteen sorvausta tarttis :D ) ja jos jotain lohduttavaa muutoinkin, niin seuraaminen oli kuulemma parantunut ja ihan ok, vaikka mielentila ei ollutkaan kohdallaan. Tämä valoi uskoa siihen, että tehty työ vie eteenpäin. Kävimme vielä läpi paikallaoloa ja siinä ilmenevää levottomuutta (ympärilleen katselua) ja kuten olin jo havainnutkin, niin kieltäminen pällistellessä ei auta, koska koira ei tiedä mikä on se mitä haluamme (eli katse ohjaajassa). Nameilla ja houkuttelulla kerrottiin, että pois ei saa katsoa ja tällä haetaan keskittymistä. Hyvin Topi sai ajatuksesta kiinni ja näin ollaan jatkettu paikallaolo harjoituksia hallilla, levottomuus on lieventynyt, mutta herra myös tsekkailee onko namit pysyneet paikallaan, muutaman kerran myös omatoimisesti syönyt ne... Joten nyt huhtikuulla otimme tämän vielä erikoistarkastelun alle ihan kotitreenissä ja josko sitä kautta vielä syventyisi Tokomiehelle ajatus pitää katse ohjaajassa eikä jatkuvasti ihmetellä muita asioita.

"En kato namia, en kato namia, en kato, en en en..." :D

Christan koulutuksesta pohdintaan jäi myös miksi Tokomies on ajoittain kaukoissa (istu-maa) epävarman oloinen ja lähtee tulemaan kohti, vaikka liike on ollut yksi Tokomiehen varmimmista?! Paikaltaan lähdön lisäksi ajoittain on myös kuulunut ääntä asentoa vaihtaessa. Pohdintaan jäi koulutuksesta myös mielentila asiat kokonaisuutena ja palasin jälleen pyörittelemään ajatusta väärästä mielentilasta jo mennessä kentälle.

Tämä pohdinta vei ketjumaisena ajatukset takaperin siihen pisteeseen mitä tapahtuu kun saavumme hallille. Autosta tullessa herra Tokomies on aivan yltiö täpinöissään ja kun oikein analyyttiseksi ryhdyin, ymmärsin, että ns. purkava lenkki ennen treeniä ei meillä ole purkava lenkki vaan kiihdyttävä lenkki. Ihania daamien hajuja on ympäristö täynnä ja muutenkin kun on niin super hienoa päästä treenaamaan, niin siinäpä kiihdyttävää ihan tarpeeksi nuorelle urokselle. Tässä mielentilassa sitten ryysätään hallille, jossa on entistä enemmän (juoksuisiakin) hajuja ja kauhean jännittävää odottaa koska onkaan oma vuoro. Ja jos päässä rullaa kun hedelmäpelissä, niin ei kai voi olettaa, että kentälle päästäisiin leppeän rauhallisessa mielentilassa. Tämä jotenkin kirkasti ajatuksen, miksi aina suositeltu lenkki ei vaan ole tuntunut toimivan siten kuin sen tarkoitus olisi. (Hajujen suhteen mielenkiintoista on, että ne maassa ja suoraan nenään osuvina kiihdyttää, mutta muutoin Tokomies on voinut treenata samaan aikaan juoksunartun kanssa, kertaalleen niitä on pyörinyt kaksin kappaleinkin kentällä, eikä se haitannut keskittymistä mitenkään :O)

Vaikka olin mielestäni ollut jo selkeä/napakka kuinka hallilla käyttäydytään, päädyin koittamaan täysin mustavalkoista linjaa, jolloin edes halliin ei pääse höyryämällä eikä hallissa riekuta eikä haistella YHTÄÄN. Eli mahdollisuus oli vain rauhoittua. Turhautuminen purkautui staffimaiseen tapaan erilaisina monkumisina jne. mutta pian Topi ymmärsi alkaa hakea rauhoittumista ja käydä vuoroa odotellessa jopa makoilemaan. Muutamia kertoja tämä näyttikin toimivan ihan kivasti; halliin päästiin vetämättä ja rauhoittuminen alkoi nopeammin, joskin säestettynä erilaisin äänin. Mutta vonkuminen ja kaikenlainen possuttelu (jalkaa vasten nouseminen) alkoikin sitten lisääntyä hetkeä ennen vuoroa ja kentälle mennessä sekä siellä tehdessä ensimmäisiä harjoituksia.

"Meneekö tässä kauankin vielä ootellessa?"



Joten nähtävästi tämäkään ei ollut oikea tie tasaisen mielentilan saavuttamiseen ja lopputulemana oli entistä kummallisempi mielentila halliin tultaessa :O Hirvittävää hinkumista ja vinkumista kummallisessa täpinätilassa ja tätä onkin nyt sitten korjattu naksuttimen ja namin kanssa; kahdella ensimmäisellä kerralla Tokomies ei edes KUULLUT (reagoinut) naksautuksia, koska oli niin jengoilla :O :D Nyttemmin on saatu ääntä pois ja rauhaa siirtymiseen autosta halliin ja siellä omaan kevythäkkiin odottelemaan.

Samaan aikaan olin tuskaillut peruslenkeillä jatkuvaa daamien (ja leikattujen urostenkin) viestien intopinkeää lussuttamista ja mietintä myssyn ollessa syvällä päässä laskin yhteen lenkit sekä treenien lämmittelylenkit; molemmissa tuntui tilanne olevan sama, ulkoilu ei ollut rentouttavaa ja mukavaa vaan kiihtynyttä säntäilyä ja korvatonta härdellöintiä hajulta toiselle ja näin ollen koiralle myös stressaavaa. Joten jo muutoinkin mielessä käynyt kulkusten kadotus alkoi ajatuksena ottaa aina vain enemmän tuulta purjeisiinsa. Topille oli kuitenkin ihanainen daami tulossa kylään ja odottelimme nämä treffit vielä, jonka jälkeen kulkuset yhdellä eläinlääkärireissulla sitten ottivat ja katosivat :O :P Nyt huhtikuun alussa treffien tuloksena syntyi pieniä staffinaperoita <3

Unelmien Poikamies päivät ovat siis auttamatta ohitse, mutta kyllähän aito hurmuri on aina hurmuri :D Suurimmat muutokset kulkusettomuuteen näyttäisi olevan todellakin lenkkien rauhoittuminen ja selkeä rentoutuminen (joka näkyy ihan askelluksen rentoutena! :O), ja nyt lenkillä ollaan oikeasti nauttimassa ulkoilusta ja tutkaillaan kevyesti hajuja sen sijaan, että niiden perään ryntäillään päättömänä ja niihin jumitutaan kuin imukuppi. Nyt jos jokin herkkuhaju osuu kohdalle, niin siitä päästään eteenpäin ilman suuria voiman ponnistuksia :D Toinen selkeä merkki on ruokahalun parantuminen, nyt entiselle ruoka-amatöörille näyttää maistuvan lähes kaikki tarjolle asetettu! :O :D Hallilla ei ole ollut havaittavissa ihan näin selkeitä muutoksia, mutta mm. hallin lattian haistelu ei ole enää niin yltiö-intensiivistä ja lenkki siellä myös on jonkin verran rentoutunut, Topi muistaa nyt jopa että narun päässä on joku muukin mukana ja pitää kontaktia kävelyn lomassa :D



Mielentila asioita on siis tässä kevään aikana kovasti hauduteltu ja yritetty olla lannistumatta niiden edessä. Monissa asioissa on edistytty kivasti ja Tokomies tehnyt taitavia suorituksia, mutta myös tokotuskaa on podettu ajoittain, kun on saanut miettiä päänsä puhki kuinka mihinkin ongelmaan tulisi tarttua ja mikä lähestymiskulma sopisi Tokomiehelle. Erityisen tokotuskan tuntua oli taannoin kun tehtiin pitkästä aikaa kokeenomainen treeni ajatellen josko vihdoin voisimme harkita kokeisiin menoa... Kisanomaisen jälkeen tuntui kuin olisimme palanneet taas lähtöpisteeseen, jossa syksyllä olimme, kun tehty työ seuraamisen kanssa ei edelleenkään kantanut kisanomaiseen suoritukseen. Lisäksi omituinen (yli?)vire kaukoissa näyttäytyi jälleen outona luokse sinkoamisena kesken liikkeen höystettynä pienellä äänellä. Noudossa myös nousevat kierrokset näkyvät edelleen kapulan muljautuksena viereen tullessa, mutta tämä sentään vaikuttaisi lieventyneen kapulan rouskaisusta pyöräytykseen. Vauhtiliikkeet toimivat hienosti. Siirtymissä liikkeiden väleissä esiintyi ääntä, mitä ennen ei ole juurikaan ollut, samoin perusasennot olivat hieman hutiloituja paikoin. Seuraamisen ja kaukojen suhteen dilemma tuntuukin olevan, että mitä jos osaa (tekniikka), muttei pysty (ylivire)? Molemmat toimii kun niitä treenataan yksittäisenä, mutta kun ovat osana liikesarjaa niin hups vaan, eipä toimi enää :P

Tokotuskasta on kuitenkin ponnistettu eteenpäin ja mietintämyssyä jälleen vedetty syvälle päähän ja uusia suuntia etsitty tekemiseen. Haasteita riittää, mutta eikun niitä kohti vain! Analyysiä jatkettakoon osassa 2 :D