Yhdellä treenikerralla kaikki tarpeellinen oli sattumalta vihreää... :D |
Tammikuun lopulla suuntasimme possumaisella kokoonpanolla Janakkalaan vieraaseen halliin treenaamaan. Topi sai siis treeniseurakseen Sinna staffin ja jälkikasvunsa Nessien, ja rytmiryhmä karautti paikalle uusiin maisemiin. Tokomiehellä tuttuun tyyliin volyymit kasvoi heti parkkiin päästyä ja suoranainen hihkuminen jatkui kun päästiin autosta ulos. Kellon juostessa jäi suunniteltu lenkki tyngän mittaiseksi ja pelkästään halliin pääsy oli työn ja tuskan takana, sillä Tokomies vinkui, vonkui ja hihkui kuin säkkipilli konsanaan, eikä meinannut pysyä nahkoissaan millään. Jouduimme kertaalleen tulemaan hallista ulos jäähyllekin, koska ääntä vaan tuli, tuli ja tuli... No herra pääsi lopulta suu supussa kevythäkkiin odottelemaan ja tasoittelemaan kierroksia, näennäisesti se ehkä auttoikin :D Lisäksi ennen omaa vuoroa tehtiin tuttua vireentasaus peruuttelutreeniä, joskin tilaa oli erittäin minimaalisesti, joten harjoitus meni aika pieniin mittasuhteisiin. Ääntä ei kuulunut harjoituksen aikana, mutta siinä kohtaa, kun olisi pitänyt päästä järjellisesti kehään, alkoi mahdoton vinku-vonku jälleen. Ja vaikka laitoin jäähdyttelemään fiiliksiä koppiinsa, ja vaikka odoteltiin että laskisi kierroksia, niin ei ÄÄNI vaan tuli ja tuli. Ja ohjaajalta tuli melkein itku tokotuskasta, kun tuntui että olimme taas lähtöruudussa.
...paitsi Tokomies uudessa pusakassaan, saanko esitellä Mister Mandariini <3 |
Lopulta katsoimme mitä Tokomies pystyy tekemään tuossa mielentilassa; pystyi kyllä suorittamaan, mutta tuttua hutilointia ja ääntä oli seuranamme. Teimme saman pienen liikkuroidun pätkän (metallihyppynouto, luoksetulo, lyhyt seuraaminen, kaukot) useamman kerran putkeen eri tavoin helpotettuna, suoritukset paranivat hieman loppua kohden. Ohjaajan ahdistus oli maksimaalinen, vaikka tekeminen näyttikin kohtuulliselta ulos päin. Mutta se tunne, kun koira on jossain omissa sfääreissään, yrittää kyllä kovasti mutta hutiloi, koska 20% ajatuksesta on jossain muualla kuin tehtävässä. Ja se ääni. Miten voit auttaa koiraa tuossa tilanteessa kokeessa? Et mitenkään. Sosiaalinen kehu ei mene kunnolla läpi, shhhhhh rauhoittaminen ei auta, ei ole käytössä aikalisää kesken suorituksen "oottakaas vähän kun me rauhoitutaan"... Eli liikkeestä toiseen sama mielentila jatkuu.
Siinä kaiken äärellä oli hyvin lähellä ajatus, että tokohommelit oli tässä. Reilu vuoden työ ei kantanut uuteen halliin ja pieneen kokeenomaiseen. Tuntui, että enää ei jaksa vääntää, koska se tuntui turhalta, jos lopputulos ei parane kuitenkaan? Kotimatkalla kuitenkin päätin, että menemme kokeisiin kuten olin suunnitellut, jos vain saamme paikat. Aivan sama jos vinkuu ja vonkuu, sinne mennään ja parhaamme tehdään. Sillä jos vuoden työ ei auttanut, niin miksi odotella enempää, vaan mennä ja katsoa mitä tuleman pitää. Ja samalla hetkellä mietintä myssy taas upposi päähän, vaikka treenin päätteeksi koko myssyllä olisi voinut heittää vesilintua.
Ja siinä sitten taas pohtimaan miksi, mitä ja miten? :D Koetta ajatellen paikalle on mentävä reilusti etukäteen; käveltävä pitkästi ja rauhoittumiseen varattava paljon aikaa. Purkkipalkasta saimme Kiiralta hyvän vinkin, että sen voisi täyttää nameilla Topin näkemättä ja jättää valmiiksi etukäteen. Vaikka tähän asti Topi ei ole niin paljon ottanut kierroksia purkista, reissussa näki selkeästi että kiihtyi ja jäi purkkiin kiinni. Lisäksi pohdin kovasti ääntä, miksi se tuli ja mitä se kertoo? Topi jopa kävi makuulle ollakseen "rauhallinen" ja päästäkseen tekemään, mutta ääni vain tuli ja tuli vaikka näennäisesti yritti olla fiksusti. Eli rauhoittumisen kautta ei ääneen voinut vaikuttaa, vaan se vain pahensi sitä. Tokomiehelle se oli siis kova ristiriita kun aivoissa pyörii kuin hedelmäpelissä ja pitäisi olla rauhassa.
Purkissa oleva palkka syödään aina antaumuksella :D |
Ja kuten aikaisemminkin, huonojen treenien suurin anti on se, että niistä oppii paljon :D Hedelmäpelin ja rauhoittumisen ristiriitaa pohtiessani päätin heittää jarrupolkimen mäkeen ja antaa mennä. Ja sitä enemmän pohtiessani näytti olevan hyvä aika tehdä niin. Vuoden työ ei ole mennyt hukkaan, vaikka synkkyyteen vaipuessa siltä tuntuikin. Tehty työ on luonut toimintamallit ja kun ne ovat sisäänajettu (halliin meno, valmistautuminen kehään, odottaminen, yhdessä kehään meno), nyt voi painaa jo vähän kaasua! :O :D Eli olemme kaivaneet pallon esiin halliin mennessä ja valmistautuessa vuoroon, ja tähän Tokomies on saanut purkaa into-jännäri-kierroksia vetoleikin kautta. Ja kas, ääntä ei ole kuulunut, vaan halliin menot ja odottelut ovat rauhoittuneet! :O :D Myös purkkipalkan olen laittanut vähin äänin odottamaan, Topi tsekkaa sen kyllä, mutta lähtee pallo leikkiin mukaan ja sitten vain heitän pallon treenikassiin ja siitä kehään melko suoraan pienen vireen tasauksen jälkeen. Pohtiessani miksi pallo toimii nyt selkeämmin purkuna eikä kiihdyttävänä (kuten puolitoista vuotta sitten se vain pahensi kierroksia), arvelisin mielentila treenin auttaneen tähän; kun ei enää ole niin överikierroksilla ja saa pallon tasaisemmassa tunnetilassa, tällöin palloleikki purkaa energiaa eikä kiihdytä liiaksi.
Toinen pohdinnan aihe oli tämä 80 % ajatusta tehtävässä, 20 % muualla. Tämä näkyy huonossa mielentilassa tehdyissä kokeenomaisissa ja treenisuorituksissa, kun kentällä on samaan aikaan toisia koiria. Toisinaan onnistuu paremmin, toisinaan huonommin. Yhä edelleen, vaikka Tokomies on tottunut ja treenannut toisten kanssa samaan aikaan runsaasti nyt reilun kolmisen vuotta, se vaan nostaa kierrokset ja aiheuttaa jännäriä jollakin tavalla. Topi haluaisi tietää koko ajan kentän tapahtumat, mutta kun pitää keskittyä, niin ei näe muita. Ja kun ei näe muita, niin se mietityttää (vie sen 20%), koska voi tapahtua _jotain_, vaikka mitään erityistä ei ole koskaan tapahtunutkaan :D Topin ilmeestä näkee miten kovasti se yrittää, kun yllättäen kapula vierii sen viereen tai joku juoksee sujahtaen ohi. Se pysyy paikallaan kuin viilipytty, mutta ilmeestä näkee, että on hieman huolissaan ja selvästi raksuttaa miten tilanne kehittyy; tuleeko toinen liian lähelle että tässä tarvii jotakin sosiaalista elettä ja muistuttaa itseään, että kaverin kapulaan ei saa koskea :D
Myös toisten koirien kiihtyneellä mielentilalla, liikkeellä, etäisyydellä, ohjaajien käskyillä, kehuilla, kaikella on vaikutuksensa vilkkaan koiran kuplaan. Eri tyyppiset koirat voivat jättää asiat huomiotta erilailla, toisille se on haastavampaa, toisille ei kummempi juttu. Ja Topikin näennäisesti jättää, mutta se näkyy 80/20 tekemisenä. Joten tämänkin päätin ottaa huomioon vielä enemmän ja säätää lisää treeniä sen mukaan, mihin pystyy kulloisenkin häiriötason mukaan. Toisaalta jatkossa myös pallolla into-jännärin purku voi pitemmän päälle auttaa tähänkin, ettei ole niin jengalla ja reagoiva, jolloin ympäristö on myös ehkä helpompaa jättää pienemmälle huomiolle.
"Ai miten niin kaikki kuvat tärähtäneitä?" |
"Mut ku tää pallo haluis niin kauheesti leikkiä just nyt" |
Näistä kantimista sitten laitoin suunnitelman mukaan kokeisiin ilmoittautumisia, mutta kokeet olivat täynnä. Jäimme yhden kokeen varasijalle odottamaan ja kun koepäivä lähestyi, en enää uskonut että paikkaa saadaan. Kunnes sitten tulikin tieto paria päivää ennen, että paikka aukeni! Vastasin heti, että olemme mukana ja vasta sen jälkeen pohdin, että alla oli viikko jolloin kovien pakkasten takia ei oltu kunnolla lenkkeilty eikä muutenkaan oltu päästy treenaamaan suunnitellusti. Aloin pohtia, että olikohan tämä sittenkään se paras idea :D No onneksi seuraavana päivänä oli treenit, joissa tarkoituksena tehdä kevyt hyvän mielen treeni. Ja paino sanalla oli tarkoitus. Sillä katin kontit, Topilla oli jälleen säkkipillin soiton alkeet käsillä sekä 80/20 suorittamista, ja tuntui lievästi sanottuna huvittavalta idealta startata seuraavana päivänä kokeeseen, sillä Tokomies mm. nousi kaukoissa seisomaan ja meinasi tulla luokse! Siinä ahdistuksen alhon kynnyksellä keikkuessa lukaisin vielä koe-ohjeitakin mitä niissä sanotaan vinkumisesta ja siinähän sitä jännitysmomentti kasvoi, kun siellä oli että runsaasta vinkumisestakin (haukkumisen lisäksi) voidaan suoritus hylätä. Siinä sitten kauhukuva maalautui jo silmien eteen, kuinka vinku-vonkua tulisi joka väliin ja liikkeisiinkin ja mitä tuomari niistä sanoisi!?
Onneksi ihana treenikaveri lupautui vielä aamuksi auttamaan ja tekemään uuden valmistelevan treenin. Ja niin koeaamuna suunnattiin hallille ennen matkaa kokeeseen. Suureksi yllätyksekseni aamulla hallilla oli mukana kuin eri koira ja aamun treeni meni erittäin hyvin, kylmiä väreitä vain kulki pitkin käsivarsia kun sain taas työskennellä todellisen Tokomiehen kanssa. Hyvillä mielin lähdettiin ajelemaan kohti Janakkalaa ja toivoin vain, että aamuinen vire kantaisi kokeeseen asti. Koepaikalle päästyämme lähdettiin suoraan lenkille, vasta sen jälkeen menimme halliin. Tässäkään kohtaa ei Tokomiehessä näkynyt ylivireen virittelyä, vaan pääsimme halliin hiljaisena ja rentona, pallo sai siis jäädä taskuun. Luokan alkua ja vuoroa odotellessa Topi piti häkissään jonkin verran ajoittain pientä ääntä, mutta selvästi asettui lepäämään kuitenkin. Käytiin vähän tutustumassa odottelu alueeseen sekä kehän kulkuaukon seutuun, jotta ne olisi nähty valmiiksi. Tehtiin myös pientä treeniä jäävien, sivulle tulojen ja maahanmenojen kanssa, sekä muutamat kaukot.
"Ota nyt äkkiä kuva, pidän tätä palloa aloillaan!" :D |
Sitten vielä hetkeksi lepäilemään ennen paikallaolojen alkua. Valmisteluina laitoin namit huomaamatta purkkiin. Hetkeä ennen vielä vähän leikkittiin pallolla ja sitten ensimmäisen ryhmän paikallaolon ajan tehtiin namista luopumista ja Topi sai syödä namia tiuhasti, tämä rauhoitti hyvin! Paikallaoloon mentiin mukavassa mielentilassa ja luottavaisen olon vallitessa jätin Tokomiehen suoritukseen. Paikkis olikin hyvä, pariin kertaan taisi vähän vinkua, mutta muutoin rauhallisesti katsoi suurimmaksi osaksi minua, ajoittain yleisöä sekä vilkaisi vieressä ylösnoussutta koiraa. Tästä 10 pistettä ja olin jo tässä kohtaa suoritukseemme tyytyväinen, ainakin tämä onnistui! :D
Paikkiksen jälkeen taas vuoroa odotellessa menimme samalla kaavalla eli lepäilyä, pientä treeniä, välissä pihalla käynti ja takaisin lepäilemään. Sitten h-hetken lähestyessä taas namit purkkiin vaivihkaa, pieni leikki pallolla ja namista luopumista, josta sitten siirryttiin edellisen koiran viimeisen liikkeen aikana kehän portin läheisyyteen. Pieni odotus sujui hyvin ja kun vuoro tuli, kehään lähti keskittynyt tiimi. Niin keskittynyt, että uppouduimme suoritukseen molemmat. Yhteinen tokokupla oli käsinkosketeltava, oltiin vain minä ja Tokomies sekä liikkurin ääni, joka kuplaan kuului :D
Ja miten suoritus meni? Koko suorituksen ajan minua hymyilytti, koska tunnelma tokokuplassa oli ihan käsittämätön enkä voinut uskoa, kun Tokomies liike toisensa perään teki parhaan suorituksensa eli sen mitä osaa ja mihin pystyy <3 Liikkeenvälitkin toimivat loistavasti ja aloituspaikoilla olimme heti keskittyneinä aloittamaan. Topi otti sosiaalisen palkan hyvin vastaan ja siirtymissä kehuin sekä valmistelin seuraavaan liikkeeseen. Suoritus oli kokonaisuudessaan juuri sellainen, miksi tätä lajia jaksaa vääntää, hinksuttaa, ihmetellä ja pohtia; on vain niin älyttömän kivaa työskennellä yhdessä ja kun molemmat antaa sen 100%, niin tokokuplan fiilis on ihan huikea :)
Kun suoritus päättyi, en voinut uskoa todeksi miten kokonaisuus toimi niin hyvin, miten kaikki treenatut ja vaikeat asiat onnistuivat. Ainut suurempi virhe tuli liikeestä seisomisessa, jossa Topi vähän kääntyi, mutta tämän ei annettu häiritä keskittymistä. Seuraamiseen olin tyytyväinen, vaikka paikoin aurasi reilusti sekä lopun perusasento oli vino, mutta pakka pysyi kasassa koko seuraamisen ajan sekä peruutus onnistui hyvin! Meille tämä oli siis täydellinen suoritus, vaikka siellä puutteita olikin <3 :) Suorituksen jälkeen takki oli aivan tyhjä, jännityksen ja valtavan keskittymisen jälkeen olo oli ihan hervoton, muistin sentään hengittää suorituksen aikana :D Tokomiehestä myös paistoi onnistumisen ilo <3 Tämä varmasti teki hyvää kokemuksena, kun Topi pääsi tekemään suorituksen rentona ja oikeassa vireessä; lopputuloksena sellainen suoritus minkä osaa ja mihin pystyy, sellaisen miksi hän on _Tokomies_.
Tuloksena kokeesta oli AVO 1-tulos, 304 pistettä, kunniapalkinto sekä sijoitus 1./8.! :O :D Siinä oli hieman lisää ihmeteltävää, sillä en ollut katsellut pisteitä suorituksen aikana eikä ennen kilpailukirjojen jakoa suorituksesta ollut mitään käsitystä numeroiden kannalta :D Tuomarin kommentit suorituksesta olivat "ihan mielettömän upeeta" ja "ihan älyttömän hienon näköistä", lisäksi hän kertoi hymyilleensä myös ihan koko suorituksen ajan :D Palaute lämmittää kovasti mieltä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Näin mukavissa tunnelmissa päättyi siis lähes puolentoista vuoden koetauko, odotukset kokeelle olivat miinusmerkkiset ja tuloksena paras suorituksemme :O :O :O Kokeen jälkeen treeniohjelmassa oli lepäilyä ja akkujen latausta, kevyttä treeniä ja lenkkeilyä, näillä eväin lähdettiin valmistautumaan jo seuraavaan kokeeseen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti