Mitäpä muutakaan kuin mielentilaa ja tekniikkaa, osa 1

Otsikossa tiivistyy alkuvuoden treenien sisältö noin niinkun suurinpiirtein :D Treenitahti ei ole päätä huimannut ja on ollut ajoittain melko repaleista, mutta yritys edistyä ollut kuitenkin kova :P Samaa voisi kai sanoa tästä päivittämis tahdista :D Tähän kohtaan onkin ihan hyvä vähän purkaa alkuvuoden hommia ja laittaa ajatelmia järjestykseen.

Uusi treenikassi on Tokomiehestä hyvin kiinnostava, kun siinä pääsee tutkailemaan tarvikkeita :D

Loppiaisena oli jälleen kiintoisaa tokomaratoonia tiedossa, kun osallistuimme toistamiseen Christan koulutukseen. Meidän oli tarkoituksena tehdä 4 liikettä sisältävä kisanomainen ja sitä kautta katsoa mitä Christa Topin tekemisestä tuumaa ajatellen teknisesti ja mielentilan suhteen. Liikkeiksi valikoitui nouto, ruutu, kaukot ja seuruu, ja vielä tässä järjestyksessä jotta näkyisi vireen nousu ja sen vaikutus tarkkuutta ja keskittymistä vaativiin liikkeisiin. Alku sujuikin ihan ok, kun nouto tehtiin oman tason mukaisena. Ruutuun lähetys ja meno sinne sujuivat myös hienosti, mutta pysäytyksen jälkeen Tokomiehellä oli pellit kiinni sen verran, ettei kolmannellakaan maahan käskyllä tapahtunut mitään... Itseensä hyvin tyytyväisenä vain katseli yleisöä :D Tämän jälkeen tehtiin kaukoja ja koska pellit todella olivat kiinni ja lappu luukulla, päätti Tokomies nousta ja tulla luokse kesken kaukojen! :O Paikalleen palauttamisen jälkeen suoritti hyvin. Seuraamista mietittiin, että tehdäänkö olleenkaan, mutta päätettiin kuitenkin pieni pätkä tehdä ja katsoa miten (kauhealta) se näyttäisikään tässä mielentilassa.

Summasummarum, kisanomainen näytti Christalle juurikin ne ongelmat, joiden kanssa painitaan edelleen. Eli vaikka se olikin täysin Härdellimiehen showta ja teki mieli vajota hallin lattian alle, niin toisaalta saimme uutta infoa ja ajateltavaa. Christa sanoi Topin näyttävän tekemis-ilmeeltään erilaiselta ohjaajan lähellä ja olleessaan kaukana. Ja tästä syntyikin ahaa elämys, että näin todella on, Tokomiehen "mä tiedän, mä tiedän!" asenne näkyy monessakin asiassa juuri etäämmällä toimiessa ja tosiaan korvat ei ole silloin vastaanottavaiset, kun herra on mielestään lukinnut oikean vastauksen... Onhan se tietysti kiva, että itseriittoisesti uskoa itseensä löytyy, mutta mutta... :D Myös kaukana olevissa liikkeissä täytyy tulla heti puuttuminen kuuntelemattomuuteen (eikä hämmentyneesti toistella käskyä kuten nyt tein, koska ällistyin ruudun kuurous tilannetta niin :D). Kaukot sekä seuraaminen kärsivät väärästä mielentilasta, koska jo edellinen liike (ruutu) oli tehty väärässä mielentilassa (ei kuunnellut).

Kaikesta häröilystä huolimatta Christa tykkäsi kovasti Topin tekemisestä (saamissani muistiinpanoissa lukee "pystyy tekemään sikahienosti, mutta ei ole ihan hanskassa" eli joo, kuulolaitteen sorvausta tarttis :D ) ja jos jotain lohduttavaa muutoinkin, niin seuraaminen oli kuulemma parantunut ja ihan ok, vaikka mielentila ei ollutkaan kohdallaan. Tämä valoi uskoa siihen, että tehty työ vie eteenpäin. Kävimme vielä läpi paikallaoloa ja siinä ilmenevää levottomuutta (ympärilleen katselua) ja kuten olin jo havainnutkin, niin kieltäminen pällistellessä ei auta, koska koira ei tiedä mikä on se mitä haluamme (eli katse ohjaajassa). Nameilla ja houkuttelulla kerrottiin, että pois ei saa katsoa ja tällä haetaan keskittymistä. Hyvin Topi sai ajatuksesta kiinni ja näin ollaan jatkettu paikallaolo harjoituksia hallilla, levottomuus on lieventynyt, mutta herra myös tsekkailee onko namit pysyneet paikallaan, muutaman kerran myös omatoimisesti syönyt ne... Joten nyt huhtikuulla otimme tämän vielä erikoistarkastelun alle ihan kotitreenissä ja josko sitä kautta vielä syventyisi Tokomiehelle ajatus pitää katse ohjaajassa eikä jatkuvasti ihmetellä muita asioita.

"En kato namia, en kato namia, en kato, en en en..." :D

Christan koulutuksesta pohdintaan jäi myös miksi Tokomies on ajoittain kaukoissa (istu-maa) epävarman oloinen ja lähtee tulemaan kohti, vaikka liike on ollut yksi Tokomiehen varmimmista?! Paikaltaan lähdön lisäksi ajoittain on myös kuulunut ääntä asentoa vaihtaessa. Pohdintaan jäi koulutuksesta myös mielentila asiat kokonaisuutena ja palasin jälleen pyörittelemään ajatusta väärästä mielentilasta jo mennessä kentälle.

Tämä pohdinta vei ketjumaisena ajatukset takaperin siihen pisteeseen mitä tapahtuu kun saavumme hallille. Autosta tullessa herra Tokomies on aivan yltiö täpinöissään ja kun oikein analyyttiseksi ryhdyin, ymmärsin, että ns. purkava lenkki ennen treeniä ei meillä ole purkava lenkki vaan kiihdyttävä lenkki. Ihania daamien hajuja on ympäristö täynnä ja muutenkin kun on niin super hienoa päästä treenaamaan, niin siinäpä kiihdyttävää ihan tarpeeksi nuorelle urokselle. Tässä mielentilassa sitten ryysätään hallille, jossa on entistä enemmän (juoksuisiakin) hajuja ja kauhean jännittävää odottaa koska onkaan oma vuoro. Ja jos päässä rullaa kun hedelmäpelissä, niin ei kai voi olettaa, että kentälle päästäisiin leppeän rauhallisessa mielentilassa. Tämä jotenkin kirkasti ajatuksen, miksi aina suositeltu lenkki ei vaan ole tuntunut toimivan siten kuin sen tarkoitus olisi. (Hajujen suhteen mielenkiintoista on, että ne maassa ja suoraan nenään osuvina kiihdyttää, mutta muutoin Tokomies on voinut treenata samaan aikaan juoksunartun kanssa, kertaalleen niitä on pyörinyt kaksin kappaleinkin kentällä, eikä se haitannut keskittymistä mitenkään :O)

Vaikka olin mielestäni ollut jo selkeä/napakka kuinka hallilla käyttäydytään, päädyin koittamaan täysin mustavalkoista linjaa, jolloin edes halliin ei pääse höyryämällä eikä hallissa riekuta eikä haistella YHTÄÄN. Eli mahdollisuus oli vain rauhoittua. Turhautuminen purkautui staffimaiseen tapaan erilaisina monkumisina jne. mutta pian Topi ymmärsi alkaa hakea rauhoittumista ja käydä vuoroa odotellessa jopa makoilemaan. Muutamia kertoja tämä näyttikin toimivan ihan kivasti; halliin päästiin vetämättä ja rauhoittuminen alkoi nopeammin, joskin säestettynä erilaisin äänin. Mutta vonkuminen ja kaikenlainen possuttelu (jalkaa vasten nouseminen) alkoikin sitten lisääntyä hetkeä ennen vuoroa ja kentälle mennessä sekä siellä tehdessä ensimmäisiä harjoituksia.

"Meneekö tässä kauankin vielä ootellessa?"

Joten nähtävästi tämäkään ei ollut oikea tie tasaisen mielentilan saavuttamiseen ja lopputulemana oli entistä kummallisempi mielentila halliin tultaessa :O Hirvittävää hinkumista ja vinkumista kummallisessa täpinätilassa ja tätä onkin nyt sitten korjattu naksuttimen ja namin kanssa; kahdella ensimmäisellä kerralla Tokomies ei edes KUULLUT (reagoinut) naksautuksia, koska oli niin jengoilla :O :D Nyttemmin on saatu ääntä pois ja rauhaa siirtymiseen autosta halliin ja siellä omaan kevythäkkiin odottelemaan.

Samaan aikaan olin tuskaillut peruslenkeillä jatkuvaa daamien (ja leikattujen urostenkin) viestien intopinkeää lussuttamista ja mietintä myssyn ollessa syvällä päässä laskin yhteen lenkit sekä treenien lämmittelylenkit; molemmissa tuntui tilanne olevan sama, ulkoilu ei ollut rentouttavaa ja mukavaa vaan kiihtynyttä säntäilyä ja korvatonta härdellöintiä hajulta toiselle ja näin ollen koiralle myös stressaavaa. Joten jo muutoinkin mielessä käynyt kulkusten kadotus alkoi ajatuksena ottaa aina vain enemmän tuulta purjeisiinsa. Topille oli kuitenkin ihanainen daami tulossa kylään ja odottelimme nämä treffit vielä, jonka jälkeen kulkuset yhdellä eläinlääkärireissulla sitten ottivat ja katosivat :O :P Nyt huhtikuun alussa treffien tuloksena syntyi pieniä staffinaperoita <3

Unelmien Poikamies päivät ovat siis auttamatta ohitse, mutta kyllähän aito hurmuri on aina hurmuri :D Suurimmat muutokset kulkusettomuuteen näyttäisi olevan todellakin lenkkien rauhoittuminen ja selkeä rentoutuminen (joka näkyy ihan askelluksen rentoutena! :O), ja nyt lenkillä ollaan oikeasti nauttimassa ulkoilusta ja tutkaillaan kevyesti hajuja sen sijaan, että niiden perään ryntäillään päättömänä ja niihin jumitutaan kuin imukuppi. Nyt jos jokin herkkuhaju osuu kohdalle, niin siitä päästään eteenpäin ilman suuria voiman ponnistuksia :D Toinen selkeä merkki on ruokahalun parantuminen, nyt entiselle ruoka-amatöörille näyttää maistuvan lähes kaikki tarjolle asetettu! :O :D Hallilla ei ole ollut havaittavissa ihan näin selkeitä muutoksia, mutta mm. hallin lattian haistelu ei ole enää niin yltiö-intensiivistä ja lenkki siellä myös on jonkin verran rentoutunut, Topi muistaa nyt jopa että narun päässä on joku muukin mukana ja pitää kontaktia kävelyn lomassa :D

Mielentila asioita on siis tässä kevään aikana kovasti hauduteltu ja yritetty olla lannistumatta niiden edessä. Monissa asioissa on edistytty kivasti ja Tokomies tehnyt taitavia suorituksia, mutta myös tokotuskaa on podettu ajoittain, kun on saanut miettiä päänsä puhki kuinka mihinkin ongelmaan tulisi tarttua ja mikä lähestymiskulma sopisi Tokomiehelle. Erityisen tokotuskan tuntua oli taannoin kun tehtiin pitkästä aikaa kokeenomainen treeni ajatellen josko vihdoin voisimme harkita kokeisiin menoa... Kisanomaisen jälkeen tuntui kuin olisimme palanneet taas lähtöpisteeseen, jossa syksyllä olimme, kun tehty työ seuraamisen kanssa ei edelleenkään kantanut kisanomaiseen suoritukseen. Lisäksi omituinen (yli?)vire kaukoissa näyttäytyi jälleen outona luokse sinkoamisena kesken liikkeen höystettynä pienellä äänellä. Noudossa myös nousevat kierrokset näkyvät edelleen kapulan muljautuksena viereen tullessa, mutta tämä sentään vaikuttaisi lieventyneen kapulan rouskaisusta pyöräytykseen. Vauhtiliikkeet toimivat hienosti. Siirtymissä liikkeiden väleissä esiintyi ääntä, mitä ennen ei ole juurikaan ollut, samoin perusasennot olivat hieman hutiloituja paikoin. Seuraamisen ja kaukojen suhteen dilemma tuntuukin olevan, että mitä jos osaa (tekniikka), muttei pysty (ylivire)? Molemmat toimii kun niitä treenataan yksittäisenä, mutta kun ovat osana liikesarjaa niin hups vaan, eipä toimi enää :P

Tokotuskasta on kuitenkin ponnistettu eteenpäin ja mietintämyssyä jälleen vedetty syvälle päähän ja uusia suuntia etsitty tekemiseen. Haasteita riittää, mutta eikun niitä kohti vain! Analyysiä jatkettakoon osassa 2 :D