Alli (Fi-nell´s Minor Mascot) 21.8.2004 - 13.12.2016
Tähän olisi niin paljon kirjoitettavaa ja toisaalta ei löydy sanoja kertomaan. Ei kuvailemaan ikävän ja surun määrää, eikä toisaalta sitä kiitollisuuden, onnen ja ilon määrää, joita yhteiset vuodet ovat antaneet.
Alli oli mitä hienoin koira ja suuri persoona, sydän täyttä kultaa. Alli eli täysillä kiihdyttäen nollasta sataan silmän räpäyksessä, elämästä ja hetkestä nauttien. Alli rakasti suunnattoman paljon agilityä, metsässä juoksemista ja uimista sekä tietenkin kaikenlaista leikkimistä ja herkuttelua. Alli oli viisas, hienotunteinen ja humoristinen, ja toisinaan tuntui kuin olisi osannut lukea ajatuksia. Alli toi paljon iloa ja ihmetystä päiviimme mitä hauskemmilla sattumuksilla ja ilahdutti monia ihmisiä mutkattomalla olemuksellaan, ihan vain olemalla oma rakastettava itsensä.
Alli oli viimeistä piirtoa myöden harrastuskoira, jolle tekeminen oli tärkeää vanhuuden päiville asti ja yhdessä tutustuimme vuosien aikana moneen eri lajiin ja opimme uusia asioita. Alli opetti minulle paljon koiran kouluttamisesta ja yhdessä nautimme tekemisen riemusta ja oppimisen ilosta. Harrastustouhuista saimme paljon ihania muistoja kuten myös meille niin rakkaista pitkistä metsälenkeistä, joista nautimme täysin sydämin yhdessä.
Alli näytti mitä on elää staffimaiseen tapaan, täysillä ja suurella sydämellä, tässä hetkessä.
Kuinka vaikea sitä onkaan kohdata se hetki, kun on heitettävä hyvästit. Vaikka tietäisi, että yhteinen aika kulkee kohti loppuaan, ettei sitä ole enää jäljellä kuin hetken vain. Ja ettei enää mitään ole tehtävissä, kaikki on tehty mitä voi. Kuinka hiljaista onkaan kun yksi on poissa ja kuinka monessa hetkessä ja asiassa mummokoira on kulkenut mukana päivittäin, vaikka aktiivisin touhuaminen olikin jo takanapäin.
Uusiin rutiineihin on totuteltu Topin kanssa pikkuhiljaa, miten oudolta moni asia onkaan tuntunut. Topi ei osaa kytätä, koska Alli hoiti homman sen puolesta ja Topi kuuli Allin maiskutuksesta, koska kannattaa tulla paikalle (koska hänellekin jätettiin maistiainen). Ruuan jälkeen Topilla ei ole kiire herkkukaapille eikä herkut ole suurikaan juttu, jos ei sellaista satu saamaan tai jos saadaan, valikoidaan tekeekö juuri tänään mieli juuri tätä herkkua. Alli korjasi ajatustakin nopeammin hylätyt namit tai jos Topilla meni syöminen arpomiseksi, hävivi nami nenän edestä salaman nopeasti parempaan talteen. Meni myös muutama päivä, että Topi muisti, ettei sisälle tullessa tarvitse juosta Allia vastaan. Tai ettei ruokaansa tai luuta tarvitse pitää silmällä ja että ne voi syödä ihan heti eikä tarvitse arvioida ensin mitä toinen on syönyt.
Topin sopeutuminen tilanteeseen on sujunut onneksi melko hyvin muutamien hämmennyksen hetkien jälkeen. Surullista oli nähdä, kun Topi selvästi odotti näkevänsä Allin ja ystävää ei olekaan, kun kävi kurkkaamassa jos Alli olisikin petissään nukkumassa. Liikuttavaa oli myös kun päiviä myöhemmin Topi ohimennen nuuhkaisi autossa olleita vilttejä; kuinka sen ilme kirkastuikaan tutusta hajusta ja häntä alkoi heilua...
Alli ja Topi olivat toisilleen tärkeitä ja rakkaita. Ihanimpia hetkiä oli ulos lähdettäessä, kun Allin kuulo huonontui, kävi Topi hakemassa Allin, jos Allia ei näkynyt kun huusin <3 Kaksikko myös piti toisensa ojennuksessa; Alli tuli huomauttamaan Topille jos meno oli liian villiä, puolestaan Topi meni aina Allin luo, jos Alli teki jotain tuhmuuksia (kun huomasi että huomautan Allille asiasta tai jos asiasta oli aikaisemmin huomautettu), Topin bravuuri oli petin raapimisen lopettaminen menemällä istumaan kohtaan, jota Alli raapi :D <3 Yhdessä piti vahtia ja pitää mekkalaa, vaikka aina ei ollut selvää kuka haukkuu millekin. Alli odotti kovasti aina meitä Topin kanssa treeneistä kotiin, koska jäljelle jääneet treeninamit oli Allille. Ja toista oli mukava käydä lipaisemassa kuonosta, kun tämä nukkui ja käpertyä viereen.
Niin paljon muistoja ja yhteisiä hetkiä, rakasta Allia kaivaten ja muistaen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti